Aamu Auroralammella
Olen huomannut, että heti muuttoni jälkeen, minun ajatukseni eivät ole olleet enää pätkääkään opinnoissa, sähköposteissa tai opintojaksopalautteissa. Keskittymiseni on tässä ympäristössä ja näissä maisemissa. Tänä aamuna heräsin kuitenkin aikaisin, koska tiesin, että meidän iso projektityö on tullut päätökseen, ja sen presentaatiotilaisuus on käynnistymässä Oulun ammattikorkeakoululla. Olen kuitenkin täällä, ja sovin ryhmäni kanssa, että en osallistu presentaatiotilaisuuteen vaan hoidin oman osuuteni esityksestä videon välityksellä. Tein tähän projektiin liittyvät asiat heti pois alta, aikaisin aamulla ja toimitin ne eteenpäin. Kello oli puoli kuusi, kun sain kaiken valmiiksi ja aloin keittämään kahvia. Aloin tutkimaan alueen maastokarttoja, ja pohtimaan tämän aamun lenkkikohdetta.
Mulauksen kautta määränpäähän
Pari päivää sitten, kävin läheisellä suolla, jonka nimi on Kantapää-aapa. Se on melko lähellä kotimökkiäni, noin parin kilometrin päässä. Ennen suolle menemistä mittailin aluetta silmämääräisesti kävelytien varrelta. Suon päällä on talven ajan kulkenut kelkkareitti, ja koska lunta ei enää ollut, näin vain kelkkojen painaumia märillä mättäillä. Tuolloin astuin kelkkareitille ja totesin, että reittivalintani on todella märkä, ja hyvin upottava. Sulanut lumi laittoi suon tulvimaan ja painaumia pitkin oli mahdotonta kulkea. Pääsin parikymmentä metriä eteenpäin, kunnes suo upotti jalkojeni alta niin, että olin polviani myöten suossa. Menetin tasapainoni ja pyllähdin mättäälle niin, että vesi loiskui. Vaatteeni kastuivat ja saappani hörppäsivät vettä. Kenai räpiköi muutaman metrin päässä ihan yhtälailla. Totesin, että reittivalinta ei ollut vain huono, se oli myös täysin järjetön.
Sain meidät molemmat kammettua ylös puun juurelle ja lähdimme takaisin kuivalle maalle, samoja jälkiä, kuin mitä tulimmekin. Vaatteet vettä valuen lähdin saapastelemaan kotia kohti. Voin kertoa, että oli kylmä.
Kaupan kautta kohti suota
Tämän päivän aamukahvin äärellä hymähtelin tuolle aiemmalle epäonnistumiselleni. Katselin ulos ikkunasta, ja totesin kelin olevan ihan yhtä puolipilvinen, kuin muutamana aiampanakin päivänä. Aamupalan jälkeen puin päälleni ja päätin lähteä takaisin tuon suon laidalle, koska halusin päästä laavulle.Lähtiessä pakkasin mukaani kynän, paperia, ja pakkausteippiä. Niitähän suolla tarvitaankin, eikö? Näille tarvikkeille oli kuitenkin syynsä, koska olen usean päivän ajan jo yrittänyt muistaa käydä postilaatikolla, kirjoittamassa oman nimeni ja osoitteeni postilaatikkoon, joka on kylänraitin kaupan seinässä. Tämä sattui reittini varrelle, joten nyt, kerrankin kun muistin, niin päätin sen tehdä.
Kun teippausoperaatio oli saatu päätöseen, matka kohti suota jatkui. Kuuntelin hetken aikaa kaupan vieressä asuvan pystykorvan räkötystä, johon myös Kenai yhtyi mukaan. Voin kertoa, että jos joku oli vielä nukkumassa, niin eipä nukkuisi enää. Sen verran kovaan ääneen nämä lallattivat menemään. Kapean kävelytien varsilla oli muovisia pulkkia siellä täällä. Turisteilla on tapana jättää niitä talvella milloin minnekin, koska ovat siinä käsityksessä, että niitä ei omista kukaan, vaan että niitä käytetään samoin kun ostoskärryjä: Kun edellinen ei enää tarvitse, ne voi hylätä jonnekin, josta seuraava voi noukkia ne käyttöönsä.
Kantapäävaaran kesäreitti
Käveltyäni vähän matkaa, minua alkoi ihan vähän hymyilyttää. Edessäni oli valtava kyltti, jossa luki "Kantapäävaaran kesäreitti". Suon toiselle puolelle pääsi siis ihan merkittyä reittiä, ensin pitkospuita ja sitten sievää ja tasaista polkua pitkin. Ei tarvitse välttämättä sen suon läpi rämpiä. Olin pari päivää sitten ollut noin 50 metrin päässä tästä kyltistä.
Reitillä oli kaikkea kaunista, puroja, lintuja, visailukysymyksiä (suunnattu lähillä lapsille ja turisteille), kuten "tunnista kuvasta jäniksen jälki" tai "mitä tarkoittaa tykkylumi?" Kenaita kiinnosti myös suunnattoman suuri muurahaispesä, jota se olisi halunnut tonkia. Jätimme kuitenkin työläisten kodin rauhaan, ja jatkoimme matkaamme.
Pääsin lopulta laavulle. Laavussa ei sinällään ollut mitään ihmeellistä, se oli niin tavallinen, että en edes muistanut ottaa siitä kuvaa. Oli hassua, että näin lähellä olevalle laavulle pääseminen kesti minulta näin kauan, vain siksi, että yritin ihan vähän oikoa. Voisi melkein sanoa että vaikeuksien kautta voittoon.
Ihailin maisemia ympärilläni. Katselin Luosto-tunturin yllä vyöryvää pilvimassaa, joka alkoi valkaista tunturin seinämiä. Lumisade oli tulossa.
