Minä uskon, että kesä on ohi. Se alkoi heinäkuun alussa, ja loppui noin viikko sitten. Se kesti noin kaksi ja puoli viikkoa. Metsä on jo näyttänyt paikoitellen tumman okran värejä, ja heinikko ei ole enää niin vihreää. Täällä on myös aivan hävyttömän kylmä.
Taannoin heräsin varhain aamuyöllä siihen, kun mökkini katolta kuuluu aivan järjetön, kolina, rapina ja huuto. Luonnollisesti, koska olin unen ja valvetilan jossain pehmoisessa välimaastossa, oli hankala hahmottaa, mistä on oikein kysymys. Kurkkasin kelloa ja se näytti 03.41. Huuto ja meteli jatkui.
Ajatella, Sodankylän yötön yö loppuu parin viikon kuluttua, ja nyt voin sanoa, että olen kahtena päivänä tarjennut ulkona ilman pitkähihaista paitaa. Tänään lämpömittari on kivunnut jo +19 asteeseen, kun vielä eilen makoilin autossa (penkit kaadettu + patja, tyynyt ja peitto= retkipeti) ja lueskelin jännää kirjaa, ja kuuntelin ukkosta ja...
Minun arkiaamut on täyttyneet töihin lähdöllä. Luulen, että olen nyt oikean asian äärellä, koska jokaisena aamuna huomaan olevani innoissani siitä, että saan lähteä töihin. Käyn läpi aiheita ja ideoita, tutkin mitä lähistöllä on tapahtunut ehkä viikonlopun tai yön aikana, ja tarkastelen, onko jotain ehkä tulossa. Ajomatkallakin tarkkailen maailmaa...