Aamu on aamuihmisten aikaa

06.08.2026

Elokuu on täällä. Käsittämätöntä, miten aika lentää. Aamuisin saa laittaa villasukat ja kumisaappaat jalkaan, koska yön jälkeinen helmeilevä aamukaste tulee lenkkareista läpi ja palelluttaa varpaat. Elokuu on se kuukausi, joka palauttaa ihmiset takaisin maan pinnalle. Moni elää kesälomalla elämänsä parasta aikaa. Mutta sitten loma loppuu, ja tuo "elämän paras aika" loppuu.

 On käsittämättömän hassu ajatus, että moni kokee todella elävänsä vain ollessaan lomalla. Arki ja muu elämä on sellaista, josta kaivataan lomaa, jonkinlaista irtiottoa ja pakoa. Ajatus aikaisista aamuista ja arjen harmaudesta ahdistaa.

 Kerron teille nyt jotain, joka voi ehkä muuttaa tuon kaavan. Aamut, aikaiset aamut on aivan uskomattoman upeita, meidän jokaisen ikiomia hetkiä. Niin kuin J. Karjalainen laulaa: Aamu on aamuihmisten aikaa.

Elokuu alkoi omalla kohdallani reissaamalla. Starttasin Jeepin perjantaina ennen kukonlaulua. Edessä oli viiden ja puolen tunnin ajomatka Neittävälle. Lauantaina oli luvassa pienen pienen ihmisen nimiäisjuhlat. 

Juhlapäivän aamu alkoi rauhallisissa merkeissä, perhettä, aamupuuroa ja kahvia. Nukuin ulkorakennuksessa Kenain kanssa, ja (yllättyneet parijonoon) heräsin viiden aikaan lauantaiaamuna. Talossa kukaan ei ollut tietenkään tuohon aikaan vielä hereillä. Sisällä nukkui kaksi vauvaa ja yksi pikkulapsi, kaksi pariskuntaa ja kaksi koiraa. Voitte kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos olisin yrittänyt hipihiljaa hiipiä aamukahvin keittoon tuohon aikaan. Koirat olisi alkaneet haukkua, lapset alkaneet itkeä ja kaikki olisi heränneet ja kaaos olisi ollut valmis. 

Siispä kahvi sai odottaa. Nappasin Kenain hihnaan ja lähdin ulos, ihailemaan aamua. 

Koko maailma oli vielä sumun alla piilossa. Tuntui, kuin olisi seissyt maailman reunalla ja katsonut jonnekin äärettömään tai loputtomaan. Kun seisahtui paikalleen, kuuli ainoastaan oman sykkeen, ei mitään muuta. Maailma oli hiljaa ja täysin aloillaan. On etuoikeutettua päästä kokemaan tällaisia hetkiä. Kukaan tai mikään ei ollut vielä kuluttanut tuota hetkeä, vaan se oli hauras ja haavoittuvainen, täysin koskematon. 

Myös ihminen on aamuisin haavoittuvimmillaan. Emme ole aamuisin vielä valppaita, emmekä reagoi asioihin. Refleksit toimii hitaasti ja eikä mielessä pyöri tuhansia ajatuksia. Kaikki on hidasta ja rauhallista. 

Kävelin hetken matkaa maantietä pitkin ja käännyin pienelle hiekkatielle, missä Kenai saisi rallattaa vapaammin. Tuohon aikaan ei ollut kyllä pelkoa liikenteestä muutenkaan, mutta tottumuksestakaan, en asfalttiteillä pidä koiraa irrallaan. Sumu seurasi meitä, mutta auringon säteet alkoivat vähitellen rikkomaan sen rajoja. Kaukaa peltojen takaa alkoi hahmottua puiden ja rakennusten tummia siluetteja. Syksyn säveliä oli havaittavissa myös täällä. Heinikko oli yökasteen peitossa, hengitys höyrysi ja sormia paleli. Kesän kukat olivat täälläkin kukintosta kukkineet ja jäljellä oli vain syksyn merkeistä kertovia, purppuraisena maisemasta erottuvia maitohorsmia. 

Tiesitkö, että kun maitohorsman valkeat haivenet alkaa lentää ilmassa, niin silloin on vadelmat kypsiä? Niin se on. 

Sumu hälveni lopulta ja päivä alkoi herätä. Linnut alkoi laulaa ja pellolla oli kaksi kurkea, jotka avasivat ääntään kaulat pitkänä. Ne nostelivat pitkiä koipiaan märässä pellon heinikossa ja nokkivat maata. Hetken niitä ihailtuani, ne levittivät siipensä, ja lähtivät lentoon. Ilmaan päästyään, niiden äänet kaikuivat pitkin avaraa peltomaisemaa. Mikä upea hetki. 

Palasimme takaisin asfalttitielle. Maisema, joka vielä vajaa tunti sitten oli valkean hunnun alla näkymättömissä, oli nyt auennut. Elämää näkyi joka puolella. Katseeni kiinnittyi johonkin pellon yllä lentävään. En ensin hahmottanut mikä eläin on kyseessä, ennen kuin se tuli lähemmäs. Se oli pöllö. Se oli vaaleanruskea ja keskikokoinen, muuta en osaa siitä  sanoa. Mutta pääsin ikuistamaan sen aamupalahetken, koska se nappasi pellosta hiiren nokkaansa, ja lensi metkoihinsa. Seuraavaksi alkoi kuulua mieltä ylentävää ja hymyn korviin saavaa ääntä. "Muuuuu" "Ammuuu"! 
 Lehmät olivat päässeet aamulaitumelle. <3

Alla lyhyt video tuosta ihanasta hetkestä. Kurkkaa,  miten Kenai otti uudet ystävänsä vastaan. Samaa näköä on, sitä ei voi  kieltää. 

Share
Luo kotisivut ilmaiseksi!