Kehonkielen kiemuroita, kirves ja kaira

En muista koska olisin viimeksi ollut kipeä. Nyt olen ollut kuumeessa jo parin päivän ajan. Olo on avuton: väsynyt ja heikko, ja tylsistynyt. On nälkä, mutta mitään ei saa syötyä. Kaikki etoo. Tylsää. Olen täyttänyt jo yhden kokonaisen ristikkovihon, neulonut villapaitaa niin, että tenniskyynärpää vaivaa, olen lukenut kirjoja, katsonut televisiosta päivisin sellaista ärsyttävää visailuohjelmaa ja nukkunut pitkin päivää. Aamulla herätessä olen siirtynyt sohvalle ja illalla takaisin sänkyyn. 

On ollut ihana huomata, miten minulle tärkeät ihmiset tarjoavat apua, kun en itse tällä hetkellä kykene yksinkertaisesti mihinkään. Kenaita lenkitetään, minulle laitetaan ruokaa, tarjotaan kaupassa käyntiä ja kysellään vointia. Ihan todella outoa, en todellakaan ole tottunut tällaiseen. En ole koskaan aiemmin luottanut Kenaita kenenkään käsiin, koska kyseessä on voimakkaasti reaktiivinen ja todella voimakas koira. Nyt löysin täältä sellaisen osaavan ihmisen, joka pärjää Kenain kanssa, vaikka lenkeillä voi joskus tulla vaikeita tilanteita vastaan. 

Parin päivän päästä pitäisi muuttaa, ja minä en ole pakannut mitään. En siis yhtään mitään. En ole kyennyt, enkä jaksanut.  Jotenkin silti uskon, että tämä sairastuminenkin tapahtui ihan syystä. Ehkä nyt oli aika pysähtyä. Ehkä olen mennyt taas liian kovaa ja ollut huolissani kaikista maailman asioista. Ehkä sen pakkaamisen ehtii tehdä myöhemmin. 

Silloin kun muuta keinoa ei ole, niin keho sanoo "seis" laittamalla sen niin paskaksi, että et vain yksinkertaisesti pysty liikkumaan. On pakko levätä. 

Elämässä tapahtuu jälleen. En tiedä onko minun elämässä koskaan sellaista hetkeä, että jotain ei tapahtuisi. Siksi tuntuu myös hyvältä kirjoittaa kaikesta tapahtuneesta, koska sitä ei aina itsekään ymmärrä, miten paljon ympärillä tapahtuu. 

Kerrottakoon, että elämääni on astunut uusi ihminen. On hassua ajatella, miten luulin käyväni vain casuaalisti kahvilla samalla reissulla, kun saattelin ystävääni junaan.  En osaa selittää sitä sanoilla, miten toisen ihmisen läsnäolo saa minun loputtoman villin ja rauhattoman sieluni rauhoittumaan. Ei tarvita sanoja tai edes tekoja, pelkkä läsnäolo rauhoittaa. Miten onkaan mahdollista löytää niin paljon samanlaisia ajatuksia ja kiehtovia keskusteluita, oli kyse sitten maailman tapahtumista,  kilpailuvietistä, kehonkielestä tai mielen toiminnasta. Yksi keskustelu johti Batmanin, Supermiehen ja Kissanaisen kolmiodraamaan ja se se vasta syvällinen keskustelu olikin. Jos olen hermostunut, minulle kerrotaan tarinoita, joita kuuntelen, kuin pieni lapsi, haltioissani. Löysin taitavimman tarinankertojan, mitä maa päällään kantaa. 

Myös vanhoja tuttuja on tullut elämääni, kun vanha nuoruuden aikainen luokkakaveri otti minuun yhteyttä. Asumme molemmat täällä pohjoisessa, ja hän tulee käymään luonani tulevassa jokivarsimökissäni marraskuussa. En ehkä malta odottaa meidän keskusteluita. Olimme molemmat ihan kauheita teinejä, käytimme meikkiä niin paljon, ja hiuksissa oli lakkaa enemmän kuin olisi ihan oikeasti tarvinnut. Nyt molemmista voi sanoa, että "strong independent women".  

Olen muuttamassa talven kylmiksi kuukausiksi mökkiin, jossa ei ole juoksevaa vettä. Ostoslistallani on siis jääkaira, jääsaha ja kirves. Avanto pitää joella pitää avoimena kokoajan, että saa kantovettä saunalle. Saunalla vesi lämmitetään puilla ja pyykit pestään käsin. Myös tiskaaminen tapahtuu ulkosaunassa oli pakkasta tai ei. 

Sisimmässäni tiedän, että helppoa tämä ei tule olemaan, mutta olen tästä aivan täpinöissäni. Odotan tuota kaikkea niin innolla. Tiedän myös sen, että suurin osa ei pystyisi samaan. 

Kipeänä ollessani olen lukenut paljon. Lähiaikoina olen uppoutunut muutenkin erilaisen kirjallisuuden pariin, mutta ennen kaikkea olen lukenut kirjoja jotka kertovat kehonkielestä. On aivan loputtoman kiehtovaa, miten paljon ilmeet, eleet, mikroilmeet, silmien liikkeet ja vaikkapa hengitys kertoo ihmisestä. Käsien ja jalkojen asento, silmien räpyttely suun mutristaminen tai huulen pureminen. Jokainen ele ja liike tarkoittaa jotakin. Emme vain tiedosta sitä, koska keskitymme enemmän siihen, mitä sanat kertovat. 

Tässä on taustalla ehkä se, että olen lähes koko elämäni tarkkaillut ympärilläni olevia ihmisiä ja heidän tunnetilojaan hyvinkin aktiivisesti. Jos huoneessa on vaikkapa viisi ihmistä, osaan aistia huoneen tunnelman, vaikka kukaan ei sanoisi sanaakaan. Aistin todella helposti, jos joku ei pidä minusta tai jos ihmisellä on jotain sanottavaa, mutta hän ei sano sitä. Huomaan, jos kahden ihmisen välillä on jotain kitkaa, tai ehkä jopa jotain salaisuuksia. 

Kun siis seuraavan kerran keskustelet jonkun kanssa, kiinnitä huomiosi siihen, mitä muuta henkilö viestii, kun sen, mitä hän sanoo?  

Selvisin muutosta, mutta en olisi ikinä selvinnyt siitä yksin. Olin yhä kipeä ja puolikuntoinen. Kaikesta huolimatta saavuin tunturin juurelta joen rantaan. Uusi mökki kaipaa vielä vähän totuttelua. Tai ei mökki niinkään, vaan minä. Aina kun on pissahätä, pitää lähteä ulos, oli siellä kuinka kylmä tahansa. Juomaveden riittävyys pitää laskea, ja saunaa saa lämmittää lähes joka päivä, jotta lämmintä vettä on peseytymiseen, tiskaamiseen ja pyykkäämiseen. Kyllä, kaikki tehdään täällä kuin ennen vanhaan. Säilytystilaa ei ole, joten luovuutta pitää osata käyttää, jotta saa kaikki vaatteet ja päivittäin tarvittavat tavarat luontevasti mahtumaan pieneen mökkiin.  

Kerron uudesta vedettömästä mökkielämästäni lisää seuraavassa tekstissäni. Nyt lähden lämmittämään saunaa.