Päiväretki Luosto-Pyhä-Pelkosenniemi-Kemijärvi

Kuollut kylä ja hiljaiset kadut
Keskiviikko on näin lomalaisen kannalta hyvinkin turha päivä. Mieli oli laiskalla päällä, enkä jaksanut oikein mitään, en kouluhommia, en siivota, enkä pyykätä. Aamupäivä kuluikin tyhjän toimittamisessa ja sanaristikoiden parissa. Välillä pitää muistuttaa itseään, että se on ihan ok. Siis se, että ei tee yhtikäs mitään.  

Keitin vielä vähän lisää kahvia, jotta heräisin tähän päivään. Kävimme Kenain kanssa hakemassa postin läheiseltä kaupalta. Täällä minun postilaatikko kun on tuon kaupan seinustalla. Se on mukavaa, joka aamu käydä postilaatikolla. Kuten kuvasta näkyy, opetin Kenain kantamaan minun postit kotiin. 

  Kävimme hiljaisella (lähes kuolleella) kylällä kävelyllä, ihailemassa tyhjiä katuja ja autiota mökkipihoja. HIljaisuus on oikeasti lähes käsin kosketeltavaa. Näin kylällä vain kieltomerkkejä, ja sulavia hiihtolatuja. Tämä kuulostaa hölmöltä, mutta minä nautin tästä hiljaisuudesta ja autiosta tunnelmasta aivan suunnattoman paljon. 

Seikkailulle, mars! 
Koska olin vihdoin herännyt tähän päivään, päätin lähteä seikkailulle. Mitäpä sitä lomalla muutaa tekisikään. Pakkasin autooni kaiken oleellisen, koiran ja eväät (paketti makkaraa, ja puukko, jolla sitä voi pilkkoa ja vettä). Täällä tiet ovat pitkiä, ja jotenkin pysäyttävän näköisiä. On parasta, kun täällä ei ole liikennettä, muutama vastaantuleva auto, mutta ei taajamia tai muutakaan sirkusta, niin kuin kaupungeissa. 

Suuntasin ensin Pyhälle. Täältä on sinne matkaa noin 30 kilometriä, ja myös lähin polttoaineen jakelupiste on siellä. Jos siis joskus tulet minun luokse kylään, niin muista pitää polttoainetta tankissa, koska täällä ei bensaa jaella ihan joka pitäjällä. Kävin Pyhän laella (parkkipaikalla, johon pääsee autolla, en lähtenyt vielä patikoimaan, koska en vielä ole saanut hommattua uusia vaelluskenkiä. Edelliset meni roskiin kun upotin niitä suohon vähän liikaa) ihailemassa maisemia ja hulmuttamassa hiuksiani tuulessa. Se oli mukavaa. 

Hukassa oleva hautausmaa
Pyhältä päätin jatkaa matkaani Pelkosenniemelle. Lähdin etsimään yhtä hautausmaata, jonka jollain aiemmalla seikkailullani tässä parin vuoden sisään löysin, mutta en enää muistanut missä se sijaitsee. Löysin kyllä toisen hautausmaan, mutta en sitä mitä lähdin alunperin etsimään. Tämä hautausmaa, jolle nyt käänsin autoni keulan, oli minulle tuttu. Pari vuotta taaksepäin, nukuin tämän kyseisen hautausmaan takana olevalla hakkuualueella. Muistan, että tuolloi oli kylmä yö. Nukuin autossa makuupusssissa ja vilttien ja täkkien peittelemänä, Kenain kanssa tietenkin.  Pakkasta oli tuolloin -9. En tiedä miksi muistan tuon pakkasen niin tarkkaan, se on vain jäänyt mieleen. Yö hautausmaan vieressä.. kyllä, väitän että siellä kummitteli, mutta mene ja tiedä.

En vieläkään löytänyt sitä etsimääni pienen pientä hautausmaata, jota etsin. Se on pieni, aivan tien vieressä, siinä on valkoinen aita, ja sen portilla on kivi. Kivessä on laatta, jossa lukee, että henkilö xxx on lahjoittanut tämän maapläntin hautausmaakäyttöön vuonna xxx. 

Kemijärvi eli Kemppa
Pelkosenniemeltä päätin ajella maisemareittiä Kemijärvelle. Kyseisellä kylällä ei ole oikein mitään. Apteekki, kauppa, juna-asema, pari kyläkahvilaa ja sen sellaista. Kävin sitten Kemijärvellä tankkaamassa, kun en muutakaan keksinyt. 

Keulani kääntyi kuitenkin takaisin sinne päin, mistä olin tullutkin. Suuntasin kohti Kaakkurinvaaraa ja Vuostimoa, josta käännyin takaisin kohti Pyhä-Luostoa. Kemijärvellä ei ole siis yhtään mitään. Jos on, niin kerro toki. 

Pohdintoja, pökäleitä ja Kansan radiota
Tällä tiellä pysähdyin eräälle metsätielle Vuostimon ja Pyhän välissä. Jäimme tutkimaan ympäristöä Kenain kanssa. Metsätiellä oli mennyt hirvi(ä) sillä papanakasoja oli joka paikassa, ja valtavat sorkkien painaumat olivat yhä pehmeässä maaperässä. Tuntui mukavalta, kun metässä pääsi kävelemään, koska suurin osa lumesta oli jo sulanut.

Talsimme metsässä kulkevan linjan alla jonkin matkaa, kunnes päädyimme hakkuualueelle. Olin aivan varma, että silmäni erottaisi pian liikettä hakkuun reunalla, ja näkisin hirven häipyvän metstän suojiin, mutta niin ei kuitenkaan käynyt.

 Jos jotain tällä retkellä näin, niin jätöksiä, niin paljon jätöksiä. Ahman jätökset, edellisessä tekstissä ilmenneet riekon jätökset, hirven jätökset, ja poron jätökset. Kaikista en edes muistanut ottaa kuvia.

Vaeltelin hakkuualueella jonkin aikaa. Tuntui vapauttavalta olla hiljaisuudessa ja kuunnella tuulen huminaa puiden latvoissa. Myönnän, että mielessäni kävi pieni pelon häivähdys siitä, että jostain heilahtaisi paikalle karhu tai sitten  jaloissani luikertelisi yhtäkkiä käärme. Aloin pohtimaan, mitä tämä pelkääminen lopulta auttaa. Ei yhtään mitään. Jatkoin siis maaperän ja juurakoiden tutkimista, jos löytäisin vaikka vielä jonkun pökäleen, jonkun uuden sellaisen. 

En tiedä kuinka kauan aikaa oli kulunut, mutta seikkailu oli ollut varsin antoisa. Omien ajatusteni parissa, parhaassa seurassa Kenain kanssa ja jälleen yhtä kokemusta rikkaampana. 

Kotimatkani kruunasi Yle areenan Kansan radio.
Parasta viihdettä ikinä!