Kuka minua suojelee? 

Päivää ennen ensilumen satamista ajoin mutkaista tietä kotiin. Edessäni körötteli valkoinen henkilöauto huomattavan (=ärsyttävän) hitaasti. Minulla ei ollut mahdollisuutta lähteä ohittamaan, koska tuolla tiellä yhden mutkan takana oli jälleen toinen mutka. Ihan oikeasti ärsytti. 

Kirosin mielessäni ja lopulta vähän ääneenkin. 

Autossani soi Five Finger Death Punchin A Little Bit Off, joka sopi tunnetilaani sillä hetkellä suorastaan häiritsevän hyvin. Olin väsynyt, kärsimätön ja "little bit off", kuten Ivan Moody tuossa biisissä laulaa.
Hetken kuluttua silmäkulmassani vilahti jotakin tummaa ja havaitsin, että ojanpientareelta lehahti lentoon isokokoinen lintu. Se törmäsi edessäni ajavan valkoisen auton keulaan. Kuului voimakas tömähdys ja höyhenet pöllähtivät ilmaan.

Törmäyksen ääni oli niin voimakas, että kuulin sen omaan autooni asti Ivan Moodyn läpi. Lintu lensi törmäyksestä huolimatta tien toiselle puolelle metsään. Valkoisen auton ympärille muodostunut ilmavirta nostatti linnun sulat korkealle ilmaan, mistä ne lähtivät leijailemaan tuulen mukana ympäriinsä.

Yksi sulka leijaili hitaasti, lähes epätodellisen kevyesti alas, erottuen muista sulista. Lopulta se päätyi suoraan tuulilasilleni kuljettajan puoleisen pyyhkijänsulan alle. Kaikki tapahtui sekunneissa, eikä tätä voi selittää a) uskottavasti b) riittävän selkeästi, mutta yritän silti.

Pysäytin auton tien sivuun ja nousin ulos autosta. Kuulostelin muuta liikennettä, mutta sitä ei ollut. Tutkailin tien pientareita ja lähimetsää, oliko lintu loukannut itsensä ja pitäisikö se lopettaa, mutta hetken etsiskelyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että luonto hoitaa, tai sitten lintu oli oikeasti päässyt kuin koira veräjästä ja jatkoi elämäänsä onnellisena, tai miten tuollaiset kanat nyt yleensä elävätkään. 

Irrotin sulan pyyhkijän alta ja pyörittelin sitä käsissäni. Olin ehkä hieman säikähtänyt tilanteessa, mutta kaikki näytti olevan kunnossa. Lintu oli päässyt lentämään metsään, valkoinen auto oli jatkanut matkaansa ja minä olin nyt tässä. Keskellä korpea, syke 120 bpm, sulka kädessä ja hämilläni tien poskessa. 

Hyppäsin takaisin Jeepin ratin taakse, kiinnitin höyhenen auton A-pilarissa olevaan rakoon, ja jatkoin matkaani. 

Lähdin kiihdyttämään vauhtiani. Tie nousi pieneksi mäeksi, joka kaartui jälleen mutkalle. Vauhtia minulla oli tässä vaiheessa ehkä 40km/h. Tie lähti nousemaan mäeksi, jonka takaa aurinko häikäisi minua suoraan silmiin.  Mäen päältä näin, että seuraavassa  notkelmassa, keskellä tietä, edessäni seisoi uroshirvi. 

Tein äkkijarrutuksen ja autoni pysähtyi niiaten.  Hirvi ei liikahtanut heti. Se katsoi minua hetken, niin kuin minä olisin tullut häiritsemään sen päivää. Sitten se lähti rauhallisesti löntystämään tien yli ja katosi metsään.

Jos en olisi hetkeä aiemmin pysähtynyt ihmettelemään tuulilasilleni leijaillutta sulkaa, olisin ajanut nyppylän yli ehkä 70-80 km/h. Tuolloin en olisi ehtinyt jarruttamaan ajoissa ja väistämään tuota hirveä. 

Minä uskon universumiin, kaikkiin sen antamiin merkkeihin ja muuhunkin hömpötykseen, sanokaa mitä sanotte. En väitä, että jokainen vastaantuleva perhonen tai kadulle pudonnut kolikko olisi viesti jostakin suuremmasta, mutta koen, että lähiaikoina universumi on lähestulkoon huutanut minulle. Kuulen ja näen asioita jokapäiväisessä arjessa, joiden merkityksen ymmärrän myöhemmin. Älkää pitäkö minua ihan hulluna, tai pitäkää jos tahdotte. 

Tässä metsäkanalintu-linnunsulka-hirvi-tapauksessa aloin kuitenkin väkisinkin miettimään, että onko tässä kyse jostain muusta kun sulasta ja hirvestä. En voinut olla ajattelematta, että joku tai jokin oli suojellut minua. Että minut oli pysäytetty juuri oikealla hetkellä. Että jossakin oli päätetty, ettei nyt ollut minun vuoroni. Jäin miettimään, että kuka minua suojelee.. 

Tuo sulka on yhä kiinni autossani. Syyllistyn usein raivoamaan muille tiellä liikkujille, jos he ajavat toisella tavalla, kuin mitä itse ajaisin. Tässä kohtaa tuo valkoisen auton köröttely ehkä pelasti minun henkeni. Tuo sulka muistuttakoon minua siitä, että vaikka joku ajaisi hiljempaa, kuin mitä minä haluaisin ajaa, on sille mitä todennäköisimmin joku syy. Ei siis hätäillä, vaan pyritään ymmärtämään ja asettamaan itsemme toisen ihmisen saappaisiin.