Blogi: Heidi, still here

Keskiviikko on näin lomalaisen kannalta hyvinkin turha päivä. Mieli oli laiskalla päällä, enkä jaksanut oikein mitään, en kouluhommia, en siivota, enkä pyykätä. Aamupäivä kuluikin tyhjän toimittamisessa ja sanaristikoiden parissa. Välillä pitää muistuttaa itseään, että se on ihan ok. Siis se, että ei tee yhtikäs mitään.

Keitin vielä vähän lisää...

Olen huomannut, että heti muuttoni jälkeen, minun ajatukseni eivät ole olleet enää pätkääkään opinnoissa, sähköposteissa tai opintojaksopalautteissa. Keskittymiseni on tässä ympäristössä ja näissä maisemissa. Tänä aamuna heräsin kuitenkin aikaisin, koska tiesin, että meidän iso projektityö on tullut päätökseen, ja sen presentaatiotilaisuus on...

Muuttopäivä oli torstai 30.4, vappuaatto. Olin pakannut kaiken omaisuuteni, ja loput olin myynyt. Sänkykin meni kierrätykseen. Pohjalalaudoista rakennettiin kuulemma uusi roskakatos, ja metalliset rungon osat lahjoitin jollekin hitsarille. Laatikoita ja kasseja oli silti melkoinen määrä. Vuokrasin koppikärryn muuttoa varten, jotta ei tarvitse...

Mun nimi on Heidi. Olen toimittaja, joka on päätynyt melko kauas siitä, mistä kaikki joskus lähti liikkeelle. Olen kotoisin etelästä, mutta elämä päätti siirtää mut pohjoiseen — ensin Ouluun ja lopulta Sodankylään, missä asun nyt kelohonkamökissä koirani kanssa.

Luo kotisivut ilmaiseksi!